Tällaista Pranicia tänään (1)

IMG_7224

Aamulla heräsin tekstiviestiin, joka tuli mieheltäni. Hän on ulkomailla ja oli lentokentällä juuri nyrjäyttänyt peukalonsa matkalaukkua nostaessaan. Hän pyysi kaukohoitoapua kipuun. Tein ensi hätään peukaloon ensiapu-energiakääreen ja sitten menin aamupesulle herätäkseni hoitamaan hänen peukaloaan kunnolla. Puhdistelin ja energisoin sitä muutamia kertoja toistamiseen seuraavan tunnin aikana ja seuraavan tekstiviestin sisältö oli, että peukaloon ei satu enää ollenkaan.

Seuraavana Pranic-ohjelmanumerona oli päivittäinen itsehoito: jumppaa, hengitysharjoituksia, Super-Brain joogaa, hiljentymistä ja medistä. Se on pranic healerin tyypillinen aamunaloitus, joka antaa voimaa ja intoa päivään. Niin, ja oman kurkun hiilaamista, kun sinne jatkuvasti kerääntyy stressienergiaa, mikä näkyy köhimisenä ja ”palana” kurkussa…

Sitten herättelin poikaani sekä sanallisesti että koputtamalla oveen, mutta kun se ei auttanut, niin myös aktivoimalla tiettyjä chakroja, jotta sängystä ylösnouseminen olisi vaivattomampaa. Kovin aamu-unista kanssaihmistä täytyy välillä vähän jeesata näinkin.

Iltapäivällä kävin hoitamassa tuttavaani, jolla kovia kipuja fibromyalgian takia. Hoidon jälkeen hän istui sohvalla ja naureskeli että ”nyt pää on ikään kuin kohdallaan siinä hartioiden päällä”. Hetken aikaa hänen silmissään näkyi pilkahdus ajoista, jolloin kivut eivät olleet jatkuvaa seuraa… Projekti jatkuu…

Illalla vielä Skypen kautta harjoituksia muiden pranic healereiden kanssa. Porukkaa oli eri puolilta Suomea, illan pimetessä kaikki osallistuivat näppärästi kotoa käsin, varmaan jollakin pyjama päällä ja teekuppi kädessä 🙂 Hyvää yötä!

Jaloille Pranicia!

V__624C

Naisten kymppiä juostiin ja käveltiin toukokuun lopulla Helsingissä.
Mukana tänä vuonna oli myös eräs pranic healeri ystävineen.
Maaliin saapui kolme iloista ja onnellista juoksijaa, jotka näkyvät kuvassa + tietysti kaikki muut Kymppiin osallistuneet iloiset ja onnelliset osallistujat 🙂

Pranic Healing taitoja käytettiin apuna jo valmistautumisvaiheessa. Kuukautta ennen Pranic kursseja käynyt A auttoi ystäviään puhdistamalla ja vahvistamalla melkein päivittäin heidän jalkojensa energiaa (jalkapohja-, polvi- ja lantiochakroja) ja aktivoimalla peruschakraa. Peruschakran tehtävänä kehon toiminnassa on mm. viedä energiaa (“polttoainetta”) kehon kaikille lihaksille, iholle ja luille… myös sydänlihakselle. Jalkapohjien ja polvien chakrat taas ohjaavat energian jalkojen lihaksille ja luille. Näin voidaan parantaa kestävyyttä ja myös ennaltaehkäistä mahdollisia rasitusvammoja.
Juoksun aikana muutamat muut pranic healerit tekivät tälle pikku ryhmälle kaukohoitoa.

Tässä näiden juoksijoiden kommentti ennen juoksua: “Emme ole menossa kilpailemaan voitosta, mutta yritämme voittaa itsemme ja juosta sen verran kuin jaksamme ja kävellä loput.”
Jälkeenpäin he sanoivat, että olivat tällä kertaa parantaneet juoksuaikaansa ja jaksoivat keveästi juosta koko matkan. Myöskään lihakset eivät kipeytyneet tällä kertaa.

Anna elävä lahja: lahjoita verta

Tänään, kesäkuun 14 päivä, on kansainvälinen verenluovutuspäivä. Päivää vietetään Karl Landsteinerin kunniaksi. Tohtori Landsteiner keksi veriryhmäjärjestelmän ABO vuonna 1900. Sen takia hän saikin Nobelpalkinnon kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin.

Lahjoittaesamme verta me annamme hyvin arvokkaan lahjan tuntemattomalle kanssaihmiselle. “Priceless” on sana jota Master Choa olisi tässä käyttänyt. Tuota sana hän käytti usein puhuessaan ihmiselle tosi tärkeistä asioista.

Kun luovutamme verta, saamme vastalahjaksi paljon: saamme mielihyvää hyvästä työstä; meille tarjotaan Veripalvelussa mehua ja voileipää; ja me saamme maailmankaikkeudelta hyvää karmaa. Sille voi olla joskus suurta käyttöä… 🙂 Tiedän mistä puhun… kuulun itse niihin, jotka ovat saaneet vastaanottaa toisten luovuttamaa verta… kaksi pussia…

Siitä kerrasta minulla on myös kokemus jaettavana lukijoille: Puhdistakaa saamanne veri… Pranic healerit tietävät mitä tarkoitan… puhdistakaa veripussillinen energiahoidolla… puhdistakaa sekä eetteritasolla että astraalitasolla. Käyttäkää tarkoitukseen sopivia värähtelyjä (= valitkaa tähän sopiva väripraana) jotta saisitte aikaan oikein perusteellisen puhdistuksen. Ja jos olette itse sillä hetkellä liian huonossa kunnossa hiilausta tekemään, niin pyytäkää toista pranic healeriä tekemään teille puhdistushoito jälkeenpäin.

Pranic healereille, jotka lähtevät luovuttamaan verta sanoisin: tehkää itsellenne verenpuhdistus ennen luovutusta. Silloin on antamanne lahja puhdas energiatasollakin. Ja sekä ennen luovutusta että luovutuksen jälkeen on hyvä aktivoida omaa peruschakraa, niin että oman kehon verentuotanto toimii moitteettomasti. Kannattaa syödä pinaattia ja nokkosta, niistä saa rautaa luonnollisessa muodossa. Netistä ja keittokirjoista löytyy mahtavia ohjeita vihersmootheihin, jotka maistuvat hyviltä ja ovat terveellisiä.

Seuraavan kerran me pranic healerit luovutamme verta taas syksyllä. Tervetuloa mukaan!

Ge livets gåva: donera blod

Idag 14 juni är det den internationella blodgivardagen. Den firas för att doctor Karl Landsteiner upptäckte blodgruppssystemet ABO år 1900. Trettio år senare fick han Nobelpriset för det.

När vi donerar blod, kan vi ge en en värdefull gåva åt någon. “Priceless” skulle antagligen Master Choa ha sagt. Det var ett ord han använde ofta.

Men när vi donarar blod, får vi också mycket tillbaka: vi blir glada när vi känner att vi gjort gott; vi blir bjudna på saft och smörgås; och vi får god karma. Det kan minsann behövas någon dag… 🙂 Jag vet vad jag talar om… hör själv till dem som har varit mottagare till två påsar blod en gång…

Från den gången har jag också en erfarenhet att dela åt andra: rena blodet ni får… Ni vet vad jag menar… putsa påsen med blod med färgprana… putsa bade på eternivå och på astralnivå. Använd de rätta vibrationerna (färgerna) för att göra grundlig rengörning. Och om ni själva är då i allför dåligt skick, be en annan pranic healer utföra healing på er efteråt.

För pranic healers som ska donera blod, ger jag här en vink: gör blodrengörning innan ni donerar blod. Då är gåvan ni ger så ren som möjligt. Och både före och efter är det bra att aktivera baschakrat speciellt mycket, så att den egna blodproduktionen fungerar ordentligt. Ät också spernat och nässlor så får ni järn i naturlig form. Det finns fina recept på grönsmoothien som smakar väl och är hälsosamma!

Nästa gång donarar vi blod igen på hösten. Kom med!

Koululääketieteelle iloa energioista

Copyright: Flickr/celeste343

Copyright: Flickr/celeste343

Pranic Healingin pääopettaja Master Choa Kok Sui on moneen kertaan muistuttanut, että Pranic Healing on täydentävä hoitomuoto, ja että sairauden ollessa vakava tulee hoidettava viedä lääkärin hoitoon.
Samalla kannattaa toki kysyä myös apua kokeneilta energiahoitajilta, jolloin paraneminen on nopeampaa.

Mutta koululääketieelle voi myös olla suurta apua ja iloa energiahoidoista, energialääketieteestä.
Pranic Healingin parissa toimii monia lääkäreitä, jotka onnistuneesti yhdistävät koululääketieteen ja Pranic Healingin. Tämä on tilanne monissa muissa maissa, mutta me täällä Suomesssa odotamme vielä saavamme lääkäreitäkin tutustumaan Pranic Healingiin!

USA:ssa toimii urologi Eric Robins. Hän kertoo työstään muutamilla Pranic Healing YouTube-videoilla. Hän sanoo, että Pranic Healing on erityisen käyttökelpoinen apu, kun on kyseessä potilaille kivuliaat tutkimukset, kuten esimerkiksi eturauhas- ja virtsarakkotutkimukset.

Kun Pranic Healingia käytetään kipua lievittämään – tohtori Robins käyttää tästä englanninkielistä nimitysta ”Pranic Anesthesia” – niin jopa 75% potilaista tuntee olonsa tutkimuksen aikana mukavemmaksi kuin jos tällaista kivunlievitystä ei olisi samalla annettu.
Eräälle suomalaiselle naiselle tehtiin vatsalaukun tähystys ja samalla hän sai Pranic Healing hoitoa kipua lievittämään. Sairaanhoitaja oli kuulemma useaan otteeseeen kysynyt häneltä, että eikö hänellä todellakaan ole kipuja tutkimuksen aikana…?
Ja hyvä asia tietysti on, että Pranic Healingilla kipua lievittävänä menetelmänä ei ole negatiivisia sivuvaikutuksia:-)

Pranic Healing tekee myös verinäytteen oton helpommaksi niillä potilailla, joiden verisuonta on näytettä otettaessa vaikea löytää. Tietynlaisella energiavärähtelyllä voidaan saada verisuoni hetkeksi hiukan pullistumaan ja siten tulemaan paremmin näkyville. Myös verenvuodon tyrehdyttämiseen voidaan käyttää tiettyä värähtelytaajuutta. Tästä taidosta on suuri hyöty sekä pienemmissä että suuremmissa leikkauksissa.

Myös tulehdusten hoidossa kannattaisi sairaaloissakin ottaa Pranic Healing käyttöön. Koululääketieteen tietoa ja Pranic Healing taitoa yhdistämällä voidaan vakavat tulehduskierteet saada nopammin hallintaan.

Ja vielä yksi tärkeä syy: sairaaloiden stressaantunut henkilökunta saisi helpotusta viikottaisilla / päivittäisillä heille annettavilla Pranic Healing stressi-hoidoilla, ja he jaksaisivat aamusta iltaan auttaa ja palvella potilaita virkeinä ja hyvällä mielellä.

MCKS 61

Maaliskuussa – tarkemmin sanottuna 19.3. – me pranic healerit ympäri maailmaa vietämme pääopettajamme Mahasamadhia. Tuo sanskritinkielinen nimi tarkoittaa sitä päivää, jolloin pitkälle kehittynyt henkinen opettaja tai joogi jättää fyysisen kehonsa, eli tavallisin sanakääntein sanottuna ”kuolee”. Moni kokee ihmisen kuoleman ainostaan surullisena, ahdistava tai pelottavanakin tapahtumana, mutta sen voi myös nähdä eräänlaisena ”tutkinnon läpäisyn juhlana”, ”promootiona” tai ”valmistujaisjuhlana”. Homma on täällä fyysisessä maailmassa hoidettu loppuun tällä kertaa, on aika juhlia ja hetken levätä, kunnes on aika alkaa uudet opinnot seuraavalla tasolla 🙂

Monen länsimaisen ihmisen on vaikea ymmärtää henkisen opettajan roolia, ja varsinkin sitä syvälle ulottuvaa vaikutusta, joka henkisillä opettajilla on niille, jotka sisäistävät sen – tai edes osaa siitä – ja jotka kiitollisina osaavat ottaa sitä vastaan. Tällaiset asiat kun eivät oikein kuulu länsimaiseen kulttuuriin…

Aasiassa ymmärretään tämä ja arvostetaan henkistä tietoa ja sitä apua, jonka henkinen opettaja voi oppilailleen antaa. Henkiset opettajat ovat itse asiassa edelläkävijöitä sillä polulla, jota me kaikki hiljalleen kävelemme, tietoisina tai ei… He voivat varoittaa henkisistä ansoista (esim: ”ylpeys käy lankeemuksen edellä”) ja opettaa meille ihmisenä olemisen luonnetta, ja näyttää meille päämäärämme. Henkiset opettajat ovat itse joskus (aikaisemmissa inkarnaatioissaan) kompastelleet näiden asioiden kanssa ja oppineet ne silloin. He ovat rypeneet sekä viidakossa että soissa jo kauan ennen meitä! Siksi meidän kannattaa kuunnella henkisiä opettajia.

Aasiassa kunnioitetaan henkisiä opettajia. Aasiassa kunnioitetaan myös vanhempia ja vanhempaa sukupolvea. Meillä länsimaissa ei aina osata tuota…
Ja viisaat ovat myös sanoneet, että jotta pystyisi kunnioittamaan henkistä opettajaa ja arvostamaan tällaista opetusta, täytyy ensin tuntea kunnioitusta ja kiitollisuutta omia vanhempiaan kohtaan.
Siitä siis aloitamme 🙂
Ja tämän lisäksi me pranic healerit kiitämme Master Choaa tiedosta, ohjeista, viisaudesta, avusta ja siunauksista. Ja me väläytämme ison kiitollisen hymyn maailmalle!

Opetteletko tällä hetkellä jotain uutta?

IMG_6443

Uusien asioiden oppiminen on innostavaa ja hauskaa ja vaan niin ihanaa!
Ahaa-elämykset, joita uusien oppien myötä saa, antavat päivälle väriä ja intoa ja parhaimmillaan syvän kiitollisuuden tunteen. Voisi melkein sanoa, että siinä saa sielu ravintoa…
Joskus uusien asioiden myötä oppii uusia hyviä tapoja ja saa elämäänsä harrastuksia, jotka auttavat voimaan paremmin. Silloin minun hyvinvoinnistani on iloa ja hyötyä minun läheisillenikin.

Koska sinä viimeksi olet opiskellut jotain uutta kieltä, musiikkia, ruoanlaittoa – tai vaikka tähtitiedettä tai energiahoitoa?
Itse muistan hyvin ajan 16 vuotta sitten kun olin syksyllä käynyt Pranic Healingin peruskurssin.
Muistan miten innostuneena tulin kotiin kurssin jälkeen ja kokeilin skannata energioita viherkasveista, ruoasta ja lasteni pehmoleluista. Ja kohta oli koko muukin perhe mukana uteliaana kokeilemassa energioita 🙂
Niin monen monituista kertaa tuon syksyn jälkeen olen kokenut mahtavia Ahaa-elämyksiä energioiden parissa: on hauskaa kun itse löytää jotain mielenkiintoista energioista ja sitten saa muilta palautetta että hekin ovat kokeneet saman. Hyvänä esimerkkinä on se kerta, kun muutamien pranic healereiden kanssa yhdessä kokeilimme hedelmien ja kasvisten energioita, ja kaikki me tahoillamme tulimme samankaltaisiin tuloksiin!

Energiamaailma on kyllä mielenkiintoista!
Ensi viikonloppuna 9.-10.2. on pääkaupunkiseudulla Dipolissa Minä Olen messut. Sieltä vasta löytyy paljon hämmasteltävää ja uutta opittavaa.
Tervetuloa mukaan Pranic Healing koulutuksen osastolle T 205, olemme toisen kerroksen isosssa hoitohuoneessa, huoneen perällä. Täällä voit saada kokeilla omilla käsilläsi energiaa, saat Pranic Healing hoitoa ja skannausta ja tietoa siitä miten energiahoito voi auttaa juuri sinua elämäntilanteessasi.

Syö värejä terveydeksesi, osa 3

Copyright: Fanny Johansson 2012

Pranic tiimi on kokoontunut ruoan merkeissä ja skannaillut kunkin keittiöstä ja kaapeista löytyneitä ruoka-aineita! Tässä skannaustuloksiamme ja lisäpohdintoja:

Kasviksista skannailimme tomaattia, kukkakaalia, munakoisoa, paprikoita ja valkosipulia. Vain osassa kokeilemistamme kasviksista oli samaa energiaväriä kuin kasvissa oli fyysistä väriä…!

  • Esimerkiksi tomaatin sisältämä väripraana ei olekaan punaista, vaan tomaatissa onkin paljon vihreän-keltaista praanaa, josta vihreää on enemmän, keltaista jonkin verran…. ja punaista itse asiassa hyvin vähän…
  • Kukkakaalin energiaväri ei myöskään ole valkoinen, vaan siinä on paljon vihreää ja vähän oranssia. Punaista ei kukkakaalista emme löytäneet lainkaan.
  • Valkosipulissa ei myöskään ole valkoista praanaa, mutta siinä on paljon oranssia ja vähän vihrää. Violettia etsimme myös mutta sitä emme havainneet. Oranssin praanan paljous selittää valkosipulin puhdistavan, anti-bakteerisen vaikutuksen ihmiskehossa.
  • Munakoiso sisälsi violettia, mutta ei vihreää eikä sinistä…
  • Paprikoiden energiaväri sen sijaan seurasi fyysistä väriä: Vihreässä paprikassa oli paljon vihreää energiaa; keltaisessa paprikassa keltaista praanaa; ja punaisessa paprikassa sekä punaista että vihreää praanaa.
  • Ja porkkana sisälsi myös paljon oranssia praanaa.

Hedelmät, joita skannasimme, olivat appelsiini, sitruuna, banaani, luumu, mansikka, ananas, avokado ja viinirypäleet.

  • Appelsiinistä löysimme enemmän keltaista ja vähemmän oranssia praanaa. Etsimme huviksemme sieltä sinistä myös, mutta sitä ei löytynyt 🙂 Ravintotieteessä appelsiinillä sanotaan kuitenkin olevan lievästi diureettinen ja lievästi laksatiivinen vaikutus, mikä ehkä selittyy juuri keltaisen ja oranssin yhteisvaikutuksella… Keltainen praana kun kovettaa, oranssi taas löysentää. Ehkä eri laatuiset appelsiinit sisältävät eri määrät oranssia ja keltaista praanaa, ja ehkä hedelmän kypsyysastekin vaikuttaa siihen?
  • Sitruunassa oli paljon oranssi-keltaista praanaa.
  • Ja raa’ahkosta banaanista löytyi keltaista energiaa. Banaaneja voisi skannailla enemmänkin… Olen kuullut, että raa’at banaanit kovettavat vatsaa monilla ihmisillä, kun taas ylikypsillä banaaneilla saattaa olla laksatiivinen vaikutus. Niistä taitaakin löytyä myös oranssia praanaa…
  • Luumustakin löysimme oranssia praanaa, ja sen lisäksi vihreää… Ravintotieteen mukaan luumujen teho ummetuksen hoidossa perustuu niissä olevaan kuituun ja laksatiivisesti vaikuttavaan difenyylisatiiniin. Mutta tuo skannaustuloksissamme löytynyt oranssi praana vaikuttaa myös vatsaa löysentävästi. Luumuistakin kannattaisi vielä jatkaa skannauskokeiluja ja katsoa, miten raa’an, kypsän ja kuivatun luumun energiavärit poikkeavat toisistaan, jos niissä löytyisi poikkeavuuksia…
  • Ananaksessa oli paljon oranssia praanaa. Monet ovat myös sanoneet käytännössä kokeneensa, että ananas vaikuttaa vatsan toimintaa nopeuttaen.
  • Mansikasta löysimme paljon punaista praanaa ja vain vähän vihreää.
  • Viinirypäleistä skannailimme sekä vihreitä että tummia lajeja. Tummista viinirypäleistä löysimme violettia praanaa, ja vihreistä löysimme vihreää ja jonkin verran punaista praanaa.
  • Avokadossa oli paljon violettia (!), mutta vain vähän vihreää tai oranssia praanaa…

Joka aterialla ja jokaisena päivänä meidän tulisi saada ruoan mukana sekoitus eri väripraanoja. Siksi kannattaa syödä monipuolisesti!

Syö värejä terveydeksesi, osa 2

Lupasin jo edellisessä kirjoituksessani kertoa skannauskokeiluistamme, mutta sitä saatte odottaa vielä 🙂

Tässä ensin lainaus siitä, mitä Pranic Healingin pääopettaja Master Choa Kok Sui sanoo ravinnosta ja praanasta:

”Tiede on tutkinut ravintoa kemialliselta kannalta: proteiineja, hiilihydraatteja, sokereita, hivenaineita, rasvoja ja vitamiineja. Toistaiseksi tiede ei ole tietoinen praanan olemassaolosta. Sen vuoksi ravintoa ei ole tutkittu praanan (energian) näkäkulmasta: ruoka-aineiden sisältämän väripraanan määrän ja tyypien kannalta sekä niiden vaikutuksesta ihmiskehoon.

Säilötty ruoka sisältää suurin piirtein saman määrän proteiineja, hiilihydraatteja ja muita kemikaaleja verrattuna tuoreeseen ruokaan, mutta tuore ruoka on varmasti ravitsemampaa kuin säilötty ruoka, koska se sisältää enemmän praanaa kuin säilötty ruoka.

Ruokavalion pitää olla tasapainoinen, jotta keho pysyy terveenä. Tasapainoisen ruokavalion käsitteen pitäisi sisältää sekä oikeanlainen kemiallinen eli ravinnollinen sekoitus että myös oikeanlainen sekoitus väripraanoja. Jotta saataisiin tasapainoinen praanaruokavalio, on suositeltavaa valmistaa ruokalajeja, joissa on monia praanavärejä.

Ruoan väri vastaa joskus sen sisältämän praanan pääasiallista väriä. Esimerkiksi vihreät kasvikset sisältävät paljon vihreää praanaa ja porkkanat sisältävät oranssia praanaa. Tämä vastaavuus ei kuitenkaan aina päde. Esimerkiksi punaiset tomaatit sisältävät paljon keltaisen vihreää praanaa ja hyvin vähän punaista praanaa. Vesimelonit, joilla on vihreä kuori ja punainen sisusta, sisältävät paljon vihreää praanaa ja tuskin yhtään punaista praanaa.

Länsimaisen lääketieteen lähestymistapa on hyvin erilainen verrattuna perinteisen kiinalaiseen tai intialaiseen (engl. Ayurvedic) lääketieteeseen. Länsimainen lähestymistapa on materiaalinen tai kemikaalinen. Kiinalainen tai intialainen lähestymistapa on hienojakoisempi. Niissä pääpaino on praanaenergiassa ja kehon praanatasapainon ylläpitämisessä. Perinteinen kiinalainen lääketiede on kehittänyt tämän hyvin pitkälle käyttäen yrttilääkkeitä ja akupunktiota.

On yleisesti tunnettua, että hyvin vahvasti maustetun ruoan syöminen saa aikaan peräpukamien pahenemista. Mistä se johtuu? Vastaus on melko yksinkertainen. Koska peräpukamat liittyvät anuksen alueella olevaan punaisen praanan tukokseen ja hyvin mausteinen ruoka sisältää paljon punaista praanaa, aiheutuu sellaisen syömisestä tietysti vaivan paheneminen. Ummetuksesta kärsivä henkilö voi helpottaa vaivaansa syömällä säännöllisesti papaijaa. Se sisältää runsaasti oranssia praanaa ja stimuloi suoliston liikettä.”

Master Choa Kok Sui:

Pranic Healing. Chakrojen värienergiat.

Luku 21. Kehittämisideoita. Ravinto ja praana. S. 337-338

Syö värejä terveydeksesi

Pranic Healing -hoidoissa käytetään värienergiaa, jotta energiajärjestelmät – ihmisen tai esineen tai tilan – saataisiin paremmin toimiviksi. Selvänäköisesti katsottuna eri värähtelytaajuudet näyttävät eri väreiltä ja niillä on myös eri ominaisuuksia. Kaikessa on energiaa, niin myös kasviksissa ja hedelmissä, ja niissä on eri väristä energiaa. Tätä on Pranic Healingin pääopettaja GrandMaster Choa pohtinut väripraanakirjassaan kappaleessa  21 ”Nutrition and Prana” (Advanced Pranic Healing / Suomennettu: Chakrojen värienergiat).

Näin Facebookissa (Vegan Blogger.com) äsken tämän vieressä olevan kuvan eri värisistä kasviksista ja hedelmistä ja niiden mahdollisista vaikutuksista terveyteen. Ja samalla huomasin siinä hauskoja yhtäläisyyksiä Pranic Healingissä opetettuihin värienergioiden ominaisuuksiin. Katsotaanpa:

 

VALKOINEN on puhdasta elivoimaa, ilmapraana on valkoista väriltään. Kuvan tekstin voi Pranic Healingilla ymmärtää niin, että kehon immuunijärjestelmä vahvistuu, kun elinvoiman määrä kohoaa kehossa.  Ja niinhän se on. Mutta… kuvassa on valkosipuli, ja jos olen ymmärtänyt oikein – en nimittäin itse ole lainkaan selvänäköinen – niin valkosipulissa olisikin oranssia praanaa, eikä valkoista, ja silloin valkosipulin immuunijärjestelmän vahvistusominaisuus johtuisikin sen kehoa puhdistavasta vaikutuksesta eikä suoranaisesti elinvoiman lisääntymisestä! Toisaalta kun keho puhdistuu tuhruista, niin puhdas uusi elinvoima saa tilaa itselleen ja alkaa imytyä kehoon. Ja on muistettava, että kaikki kasvikset ja hedelmät antavat meille lisää elinvoimaa, sitä enemmän mitä ”luomummin” ne on kasvatettu. Kuvassa olevan kukkakaalin energiaväristä en tässä vaiheessa osaa sanoa mitään…

VIHREÄN kohdalla on kuvassa vihreä omena ja vihreä paprika. Vihreä praana on puhdistavaa, siksi tuo teksti ”puhdistavat poistamalla kehosta myrkkyjä” sopii yhteen Pranic Healingissä tehtyjen huomioiden kanssa.

PUNAISTA edustavat kuvassa mansikka ja tomaatti, ja tekstinä on: ”punainen parantaa sydämen ja veren terveyttä”. Pranic Healingissa on tehty huomio, että punainen praana laajentaa ja avaa tukkeutuneita verisuonia sydämen alueella ja vahvistaa verta. Eli kyllä vaan, punaiset hedelmät, jos niissä myös on punaista praanaa, vahvistavat sydämen ja veren terveyttä! Ja taas miettivän pranic healerin lisäkysymys: Onko tomaatissa ja mansikassa oikeasti punaista praanaa?

KELTAISESTA on kuvan tekstissä sanottu, että se ”vahvistaa ihon elastisuutta”… Mitenkähän tämä asia oikein on? Koska ruoassa oleva energia on se tekijä, joka pääasiallisesti vaikuttaa meidän terveyteemme – tiedän kyllä, vitamiinit ja hivenaineet vaikuttavat myös 🙂 – niin herää kaksi kysymystä: Mitä energiaväriä on kuvan banaanissa ja sitruunassa? Ja toiseksi: Jos niissä on keltaista praanaa, niin miten keltainen vaikuttaa vaikuttaa ihoon?

Banaanin ja sitruunan energiaväristä en tältä istumalta osaa sanoa varmaa mielipidettä, mutta palaan aiheeseen myöhemmin. Keltaisesta energiasta tiedän Pranic Healingin oppien mukaisesti, että keltainen yhdessä erään toisen väripraanan kanssa vaikuttaa kasvua nopeuttavasti eli se vaikuttaa solujen kasvuun ja lisääntymiseen. Sen ominaisuuden voisi
ajatella tuovan elastisuutta iholle… Toisaalta keltainen praana myös kovettaa kudosta, ja  esimerkiksi haavojen hoidossa sitä ei suositella kohdistettavaksi iholle, koska se voi tämän ominaisuutensa takia kasvattaa pehmeälle iholle arpikudosta… Siinä tapauksessa emme siis voi puhua elastisuuden lisääntymisestä vaan ihon kovettumisesta… Hmm…

ORANSSISTA on kuvassa sanottu, että kuvan hedelmät estävän syövän syntyä… Tätäkin asiaa täytyy pohtia eri näkökulmista. Voiko asia olla näin yksinkertainen? Ensinnäkin: syövän syntyyn vaikuttavat monet tekijät, ja pelkät muutamat tietyn väriset hedelmät eivät luultavasti voi vaikuttaa kaikkiin niihin tekijöihin. Näitä tekijöitä on sekä fyysisiä, eetteritasolla olevia, emotionaalisia, mentaalisia ja henkisiä sekä karmallisia. Näistä tekijöistä ja niihin liittyvistä pohdinnoista voisi kirjoittaa pitkänkin artikkelin, mutta siihen ei nyt ole mahdollisuutta.

Oranssi praana vaikuttaa hyvin syvällisesti puhdistaen. Siinä mielessä se on juuri se väripraana, jota tarvitaan hyvin tuhruisen, harmaan syöpäsairaan energiakehon puhdistamiseksi! Jee! Seuraava kysymys onkin, sisältävätkö nimenomaan tämän kuvan hedelmät oranssia praanaa? Tähän palaan toisessa kirjoituksessa…

Ja kolmas kysymys on: mitä hedelmiä kuvassa on? Onko siinä appelsiini? Ja mikä se toinen hedelmä on? Keltasipulia voisi kuvata oranssin väriseksi, ja siinä kyllä on tietääkseni oranssia praanaa.

Viimeisessä kuvassa esitellään VIOLETTEJA syötäviä – munakoisoa ja tummia rypäleitä – ja tekstinä on: ”Violetti antaa pitkää ikää”.

Violetti praana on kaikista edellä mainituista väripraanoista värähtelyltään korkeinta. Kehomme tarvitsee korkeaa värähtelyä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Siksi voi hyvin ajatella, että suuri määrä violettia praanaa kehossa antaisi meille lisää elinvuosia… 🙂

 

Pranic-ystävieni kanssa olemme suunnitelleet tekevämme hedelmien skannauskokeiluja tällä viikolla. Palaan näihin huomioihin seuraavassa blogissa! 😉